Suunnittelemme sinulle.
Ammattitaidolla.
Hyvät ratkaisut ovat yleensä yksinkertaisia, mutta ne perustuvat kokonaisvaltaiselle ymmärrykselle suunnittelukysymyksestä. Työmme ei perustu olettamuksiin, vaan avoimeen ajatteluun ja tutkitun tiedon pohjalta laadittuun synteesiin. Pyrimme rakentamaan vahvan keskusteluyhteyden asiakkaan kanssa ja löytämään siten oikeat ratkaisut erilaisille käyttäjille. Asiakkaamme arvostavat ymmärrystä ja analyyttista otetta.
Kilpailut
Arkkitehtuurikilpailut ovat keskeinen osa toimistomme suunnittelukulttuuria ja keino kehittää uusia ideoita. Kilpailutyöskentelyssä yhdistyvät vahva konseptuaalinen ajattelu, kaupunkikuvallinen ymmärrys ja tarkka tilallinen suunnittelu. Menestyksemme kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa kertoo kyvystämme vastata vaativiin ja moniulotteisiin suunnittelutehtäviin.
Toimitilat
Toimitilarakentaminen on murroksessa – neliöiden sijaan nyt arvostetaan hyvää sijaintia ja tilojen joustavuutta. Tarjoamme toimitilasuunnittelun kokonaispaketin rakennus- ja sisustussuunnittelusta työympäristökehittämiseen. Toimitilasuunnittelu on leipälajimme yli 100:n toteutetun kohteen kokemuksella.
Korjausrakentaminen
Jo yli puolet suomalaisesta rakentamisesta on korjausrakentamista. Vuosien kokemuksemme Helsingin keskustan arvorakennusten parissa tekee korjausrakentamisesta meille sydämen asian.
Asunnot
Yhteisöllisyys ja hyvät yhteydet ovat asuntosuunnittelun keskiössä tänä päivänä. Teemme asuntosuunnittelua ihmisille, kortteleiden mittakaavasta keittiösuunnitelmiin, yli 100:n hankkeen kokemuksella.
Erityisasuminen
Erityisasumisessa korostuvat käyttäjälähtöisyys, toimivuus ja arjen sujuvuus. Suunnittelemme ympäristöjä, jotka tukevat asukkaiden hyvinvointia, turvallisuutta ja yksilöllisiä tarpeita. Pitkäaikainen kokemuksemme erilaisista erityisasumisen hankkeista takaa harkitut ja kestävät ratkaisut vaihteleviin käyttötilanteisiin.
Hotellit ja vapaa-aika
Matkailu kasvaa nopeammin kuin muut taloutemme alat, Suomi kerää jo yli 22 miljoonaa yöpymistä vuodessa. Kattava hotelliosaamisemme kattaa sekä suojeltujen kiinteistöjen konversiot että uudiskohteet.
Kaupunkisuunnittelu
Kaupungistuminen on aikamme megatrendi. Teemme kaupunkisuunnittelua vahvalla tutkimukseen pohjaavalla näkemyksellä. Hyödynnämme suunnittelussamme kaupunkimaantieteen ja liikennesuunnittelun uusinta tietoa sekä viimeisintä paikkatietoteknologiaa. Näkemyksemme huomisen kaupungista on palkittu useissa kilpailuissa sekä kotimaassa että ulkomailla.
Liikerakennukset
Pelkät kaupat eivät enää riitä, nyt tehdään palvelukeskuksia, joista löytyvät myös kirjasto, terveyspalvelut, ravintolamaailma ja esimerkiksi päiväkoti. Nykyajan liikerakentaminen on sekoittuneiden julkisten ja yksityisten palveluiden yhteensovittamista ja uusien kaupunkikeskusten luomista. Kokemus haastavista urbaaneista hybridihankkeista tekee meistä liikerakennussuunnittelun rautaisia ammattilaisia.
Sisustusarkkitehtuuri
Olemme monipuolisia ja kokeneita sisustusarkkitehtuurin ammattilaisia.
Teemme sekä itsenäisiä sisustushankkeita että toimimme asiantuntijana laajemmissa rakennushankkeissa osana arkkitehtitiimiä.
Meitä kiinnostaa tilojen monimuotoisuus – suunnittelemme tilat kokonaisvaltaisesti sekä kohdetta että ihmistä varten.
Teollisuusrakennukset ja logistiikka
Teollisuus- ja logistiikkarakentamisessa toimivuus, tehokkuus ja muuntojoustavuus ovat suunnittelun lähtökohtia. Ymmärrämme prosessien, virtausten ja teknisten vaatimusten merkityksen ja yhdistämme ne selkeään ja kestävään arkkitehtuuriin.
Pysäköinti
Pysäköintirakentaminen on olennainen osa toimivaa kaupunkia ja sujuvaa arkea. Suunnittelemme pysäköintiratkaisuja, jotka ovat tehokkaita, turvallisia ja helposti hahmotettavia sekä sovitettu huolellisesti osaksi ympäröivää kaupunkirakennetta.
Tekoäly & Paikkatieto
Kilpailumenestys
Fazerila-Santamalmi
1. sija Vaarala, Vantaa / 2025
Herttoniemen keskustakortteli
1. sija Herttoniemi, Helsinki / 2025
Otaniemen Tietokorttelit
1. sija Otaniemi, Espoo / 2022
Technopolis Oulu
1. sija Keskusta, Oulu / 2006-2020
Aleksanterinkaaren sisäkehä
1. sija Länsiranta, Porvoo / 2014
Kokkola Rautatientori
1. sija Kokkola / 2016
Uusi Vantaankoski 2030
1. sija Vantaankoski, Vantaa / 2016
Asuntoreformi 2018
1. sija Hakunila, Vantaa / 2018
Postipuiston pysäköintitalo
1. sija Pohjois-Pasila, Helsinki / 2019
Junatie
1. sija Sörnäinen, Helsinki / 2019
Mosaiikkikorttelin kilpailu
1. sija Vuosaari, Helsinki / 2021
Hämeenlinnan keskustan eteläranta
2. sija (jaettu) Hämeenlinna / 2007
Metsäwood Plan B, Plug in
2. sija Hakaniemi, Helsinki / 2016
Europan 14
2. sija Laajasalo, Helsinki / 2017
Hakametsä Sport Campus
2. sija Tampere / 2021
Tallinna Kakumäe
3. sija Kakumäe, Tallinna / 2015
Hyvinkää Hangonsilta
Lunastus Hyvinkää / 2012
Vaasan raviradan alue
Lunastus Vaasa / 2014
Vartiosaari
Lunastus Vartiosaari, Helsinki / 2016
Meri-Rastilan monitoimitalo
Lunastus Vuosaari, Helsinki / 2024
Aviapolis Tower
Kunniamaininta Aviapolis, Vantaa / 2006
Helsinki Townhouse
Kunniamaininta Jätkäsaari ja Kruunuvuorenranta, Helsinki / 2010
Myyr York Downtown
Kunniamaininta Myyrmäki, Vantaa / 2019
Turku Linnanniemi kilpailu
Kunniamaininta Linnanniemi, Turku / 2020
Kaleva-Hakametsä
Kunniamaininta Kaleva, Tampere / 2019

