Koskelan Tammi

As Oy Koskelan Tammi

Kohde sijaitsee Helsingin Koskelan entisellä sairaala-alueella, jonne asemakaavamuutoksen myötä sallittiin täydennysrakentaminen.

Koskelan Tammi on osa puiston reunalla sijaitsevaa korttelikokonaisuutta, johon kuuluu neljä kerrostaloa ja niiden yhteinen piha-alue sekä parkkihalli. Korttelin neljästä asuinrakennuksesta kolme ovat osa Kehittyvä Kerrostalo -hanketta, jonka tavoitteena on lisätä kerrostaloasumisen laatua, houkuttelevuutta ja etsiä uusia ratkaisuja.

LLC-konseptin
mukaisia
senioriasuntoja

Koskelan Tammi on ensimmäinen Liberty Life -konseptin (LLC) mukainen hanke, jossa rakennus on jaettu erilaisiin asumismuotoihin. Rakennuksen toisessa siivessä on 47 erityisesti senioreille suunniteltua omistusasuntoa ja toisessa siivessä 47 vapaille markkinoille suunnattua vuokra-asuntoa. Ensimmäisen siiven osakkeenomistaja voi halutessaan ostaa vuokra-asunnon toisesta siivestä rahoittaakseen vanhempana mahdollisesti tarvitsemansa hoivapalveluita.

Senioriasunnoissa on huomioitu ikääntyvien ihmisten tarpeet: liikkumisen helppous tilasta toiseen, näkymät ulos ja suuret asuntokohtaiset parvekkeet sekä asukkaiden ikääntymisestä aiheutuva luonnollinen palveluntarpeen kasvu. 

Fira Koskela

Sijainti: Koskela, Helsinki

Laajuus: 6556 brm²

Valmistunut: 2021

Tilaaja: Fira Oy

Tykkimiehenraitti

Hyrylä, Tuusula / 2022

Ruususenrinne

Roihuvuori, Helsinki / 2020

Satamakatu 3

Katajanokka, Helsinki / 2019