Tykkimiehenraitti

Vanhojen kasarmirakennusten tunnelmaa

Koy Tykkimiehenraitti on neljästä asuinkerrostalosta koostuva kokonaisuus Tuusulan Hyrylän Rykmentinpuistossa, entisellä varuskunta-alueella. Alue on historiallisesti arvokas ja tämä on otettu huomioon myös rakennuksia suunniteltaessa. Alueelle jää myös useampia suojeltuja rakennuksia. Alueelle rakentuu koteja yhteensä noin 15 000 uudelle asukkaalle ja on yksi pääkaupunkiseudun merkittävimmistä uusista asuinalueista. Alueelle tulee hyvät palvelut, harrastusmahdollisuudet ja kulkuyhteydet. Vieressä ovat metsä, urheilupuisto ja talvisin hiihtoladut.

Rykmentinpuiston rakennukset ovat kauttaaltaan tiilisiä ja julkisivujen käsittely on mahdollisimman selkeää. Tällä tavoiteltiin vanhojen kasarmirakennusten tunnelmaa ja samalla uudelle kaupunkialueelle selkeää urbaania henkeä. Julkisivuun on lisätty vanhasta kasarmiarkkitehtuurista tuttuja tiiliaiheita, kuitenkin nykyaikaisella ilmeellä. Näitä ovat mm. korosteet ikkunoiden ympärillä sekä ikkunakenttiä yhdistävät raitamuuraukset. Parvekkeiden taustaseinät ovat kauniisti lautaverhoiltuja. Parvekkeiden alustilat ovat uritettua betonia joka on sama urakuvio kuin parvekkeiden lautaverhoilussa. Maantasokerroksessa, sisäänkäyntien kohdalla, julkisivumateriaalina on perforoitu teräs. 

Moderneja kaupunkikoteja

Neljään rakennukseen tulee yhteensä 144 asuntoa, joiden keskipinta-ala on 46,0 m². Asunnot ovat tämän hetkisen kysynnän mukaisesti parvekkeellisia yksiöitä, kaksiota ja tehokkaita kolmioita. Autopaikat sijoitetaan viereen tulevaan pysäköintitaloon.

Tykkimiehenraitti

Sijainti: Hyrylä, Tuusula

Laajuus: 10 700 brm²

Arvioitu valmistuminen: 2022

Tilaaja: KEVA

Ruususenrinne

Roihuvuori, Helsinki / 2020

Kivistön Hercules

Kivistö, Vantaa / 2019

Satamakatu 3

Katajanokka, Helsinki / 2019