Kaupintie

Viitesuunnitelma uudelle asuinkorttelille Lassillaan

Kaupintie
Kaupintie

Uusi kortteli Lassilaan

Kaupintie 3:n viitesuunnitelmassa tutkittiin ja kehitettiin suunnitteluratkaisuja Lassilan alueen asemakaavoituksen pohjaksi. Suunnittelualueella oleva toimistorakennuskanta on ollut pitkään tyhjillään ja vailla käyttötarkoitusta, ja se puretaan. Rakennukset toimivat aikanaan maamerkkeinä ja osana Kaupintien keltatiilisten rakennusten sarjaa, joka on muodostanut osan Lassilan identiteettiä.

Lassilan kaupunkikuva Kaupintien varrella perustuu pääosin 1980- ja 1990-luvuilla rakennettuihin umpikortteleihin. Suunnitelmassa yhdistetään Lassilalle ominaiset kaupunkirakenteelliset piirteet, Kaupintien tavoite uudeksi kaupunkimaiseksi joukkoliikennekaduksi sekä lähtökohta uudelle identiteettikorttelille. Kantakaupunkimaisen umpikorttelin selkeys yhdistyy Lassilan polveilevaan korttelirakenteeseen sekä maantasossa että pystysuunnassa.

Terassoituva kortteli ja vehreä sisäpiha

Uusi asuinkortteli terassoituu pohjoisesta etelään. Pohjoisosan korkeammat rakennusosat suojaavat korttelia Kehä I:n melulta, ja matalampi eteläinen pääty muodostaa pienimittakaavaisen kaupunkitilan Kaupintien varteen liike- ja yhteiskäyttötiloineen. Kortteli koostuu kymmenestä lamellista, joiden mitoitus sallii useita variaatioita asuntojakaumassa, ja se voidaan toteuttaa noin kolmessa vaiheessa. Julkisivut ovat seesteisiä muuriaukkojulkisivuja vaaleankeltaista tiiltä, kuten alueella sijainneessa toimistokokonaisuudessa.

Asunnot avautuvat pääosin suurpihalle, ja maantasokerroksen asunnoilla on omat terassit ja pienet pihat. Piha on täysin maanvarainen, mikä mahdollistaa runsaan puuston, ja sinne sijoittuvat leikki- ja oleskelualueet sekä pihakeittiö hyötykasveineen. Osa katoista toteutetaan niitty-ketokattoina. Maanalaiset tilat säilytetään, mikä vähentää pohjanvahvistustarvetta ja pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä, ja olemassa oleva pysäköintitalo säilyy nykyisessä käytössään. Alueella tutkitaan lisäksi aurinkoenergian ja maalämmön käyttömahdollisuuksia.

Kaupintie

Sijainti: Lassila, Helsinki

Laajuus: 17 000 k-m²

Vaihe: Viitesuunnitelma asemakaavoituksen pohjaksi 2026

Tilaaja: SRV Rakennus Oy ja Sponda Oy

Selaa muita hankkeitamme