OP Kauppakaari
Pysäköintitalo
Kestävää pysäköintiä
Keravan keskustaan
Keravan Asemantien ja Helleborginkujan väliin sijoittuva pysäköintitalo uudistuu perusteellisesti. Koy Keravan Kauppakaari 1 / OP-Henkivakuutus Oy toteuttaa viisikerroksisen pysäköintirakennuksen peruskorjauksen, jonka tavoitteena on pidentää rakennuksen elinkaarta ja vahvistaa sen roolia tiivistyvän kaupunkirakenteen osana. Pysäköintitaloon liittyvä uusi kortteli muodostaa helposti lähestyttävän, viihtyisän ja vehreän kokonaisuuden, jota tukee pohjoispuolella oleva Aurinkomäen puisto.
Hankkeen lähtökohtana on ollut materiaalien uudelleenkäyttö ja olemassa olevien rakenteiden säilyttäminen. Purettavan eteläpuolen liikerakennuksen betonisia, klinkkeripintaisia elementtejä hyödynnetään uudelleen pysäköintitalon etelä- ja länsijulkisivuissa. Rakennus katetaan peruskorjauksen yhteydessä. Katon kantavissa rakenteissa hyödynnetään viereisen purettavan rakennuksen teräselementtejä.



Rakenteelliset lähtökohdat
ja toteutus
Pysäköintitalo on teräsbetonirunkoinen, ja sen välipohjat muodostuvat reuna-alueiden ripalaatastosta ja keskiosan paikallavaletusta rakenteesta. Kerrostasot ovat puolen kerroksen välein porrastettuja. Rakennukseen toteutetaan uusi hissi rungon keskelle. Ratkaisulla saavutetaan esteetön pääsy kaikille pysäköintipaikoille.
Kellarikerrosten ilmanvaihto ja savunpoisto uusitaan kokonaan. Maanpäälliset kerrokset ovat jatkossakin läpituulettuvia.
Pysäköinnin perusratkaisu säilyy ennallaan. Sisäänajo tapahtuu neljännen kerroksen tasolta pohjoisjulkisivulta. Rakennuksen päädyissä kuljetaan yksisuuntaisia ajoluiskia pitkin tasojen välillä, muualla liikenne on kaksisuuntaista. Ulosajo johtaa Asemantielle kolmannen kerroksen tasolta.
Rakennuksen arkkitehtuuri perustuu alkuperäiseen suunnitelmaan, jossa umpielementit ja vertikaaliset aukot muodostavat selkeän rytmin. Aukoissa olemassa olevat vaakasäleet estävät ajovalojen häikäisyn. Uudelleenkäytettävät klinkkeripintaiset elementit tuovat julkisivuihin kerroksellisuutta ja ekologista arvoa. Niihin kiinnitettävät korkeina kohoavat viherseinät korostavat pysäköintitalon pystysuuntaista arkkitehtuuria ja tuovat vehreyttä kaupunkikuvaan. Länsisivulle suunnitellut viheristutukset täydentävät kokonaisuutta.
Vesikatto toteutetaan kevyenä, horisontaalisesti hahmottuvana aumakattona. Katon ja julkisivun väliin jäävä valoaukko tuo rakennukseen avaruutta ja luonnonvaloa.

OP Kauppakaari
Pysäköintitalo
Sijainti: Kerava
Laajuus: 6 072 brm²
Arvioitu valmistuminen: 2026
Tilaaja: OP-Henkivakuutus Oy

