Tekoäly &
Paikkatieto
L Arkkitehdeilla kehitämme toimintaamme ja koko rakennusalaa hankkeisiimme sidotulla, käytännönläheisellä tutkimus- ja kehitystyöllä. Uskomme, että kestävä muutos syntyy yhteistyössä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa, ja tavoitteemme on tuottaa lisäarvoa rakennusprosessin kaikissa vaiheissa. Aiempi kehitystyömme on keskittynyt tietomallinnuksen ja algoritmiavusteisen suunnittelun tehostamiseen, ja tällä hetkellä tutkimme erityisesti tekoälyn ja paikkatiedon mahdollisuuksia kiinteistökehityksen ja arkkitehtisuunnittelun tukena.
Tekoälytyökalujemme kehitys on osa hanketta, joka on Euroopan unionin rahoittama – NextGenerationEU.

Tekoäly
Tekoälytyömme keskittyy tällä hetkellä kahteen tekoälyn osa-alueeseen, jotka vahvistavat arkkitehtisuunnittelun laatua ja tehokkuutta: tiedonhallintaa tukevien älykkäiden avustajien kehittämiseen sekä luonnostelun ja konseptoinnin visuaalista työtä tehostaviin generatiivisiin ratkaisuihin.
Näiden työkalujen avulla pystymme yhdistämään ajantasaisen tiedon, tehokkaan ideoinnin ja luovan suunnittelun saumattomaksi kokonaisuudeksi. Uskomme tämän kokonaisvaltaisen otteen parantavan sekä suunnittelun laatua että ideoiden viestintää hankkeen osapuolille.
1. Kuvagenerointityökalu Muusa
Muusa on visuaalinen virtuoosimme, joka visualisoi luonnokset salamannopeasti, vapauttaen asiantuntijoiden aikaa parhaiden vaihtoehtojen tutkimiseen.
Muusa on useita eri tekoälymalleja, koneoppimista ja -näköä, koodia ja algoritmeja yhdistelevä kokonaisuus, jonka olemme virittäneet tehostamaan hankesuunnittelun kriittistä ja nopeatempoista alkuvaihetta. Työkalu tukee konseptointia ja luonnostelua visualisoimalla ideat välittömästi, toimien luovana sparraajana arkkitehtien rinnalla ja mahdollistamalla vaihtoehtojen vertailun päätöksenteon tueksi.
Työkalu on syntynyt L Arkkitehtien omasta, Business Finlandin rahoittamasta kehityshankkeesta, tavoitteenaan tuottaa asiakkaillemme lisäarvoa ja laatua yhdistämällä uusin teknologia käytännön suunnitteluun.


2. Tekoälyavustaja Tero
Tapaa Tero, uusin tekoälyavustajamme. Tero on asiakeskeinen mutta avulias heppu. Tero rakastaa regulaatiota, asetuksia ja sääntöjä, jotta meille ja asiakkaillemme jäisi enemmän aikaa suunnitteluun ja kuluisi vähemmän aikaa murehtimiseen.
Tekoälyavustaja on RAG-malliin perustuva älykäs hakutyökalu, johon olemme syöttäneet valtavan määrään alamme sääntöjä ja normeja sekä toimistomme omat laajat ohjekirjastot.
Työkalu auttaa meitä kokouksissa, suunnittelupöydällä ja aina silloin, kun tarvitaan kovaa faktaa mututuntuman sijaan.
Työkalun on koodannut meille Tachion Oy:n Tommi Markkanen, joka on keskittynyt tekoälypohjaisten työkalujen laatimiseen konsulttiyrityksille.


Paikkatieto
Olemme strateginen kumppani kaupunki- ja kiinteistökehityksessä sekä Suomen johtava paikkatietoanalyysin tekijä arkkitehtialalla. Tuotamme kattavaa paikkatietoon ja asiantuntija-analyysiin perustuvaa tietoa hankesuunnittelun ja kiinteistö- ja kaupunkikehityksen tueksi. Palveluihimme kuuluvat kaava- ja tonttianalyysit, maanhankintaa avustavat tonttihakupalvelut, väestötietoihin perustuvat analyysit sekä muut suunnittelua ohjaavat analyysit.
Filosofiamme perustuu tietolähtöiseen, tutkivaan suunnitteluun: parhaat ratkaisut syntyvät kattavan analyysin ja selkeän viitekehyksen avulla. Työskentelemme yhdessä asiakkaiden kanssa, keräten tarvittavan tiedon ja hyödyntäen paikkatietoa ja data-analyysiä, jotta hankkeista tulee perusteltuja ja kestäviä. Paikkatieto tarjoaa laajan näkymän hankkeen kontekstiin ja sen rooliin kaupunkikehityksessä.
1. Paikkatietoanalyysi
suunnittelun tukena
Suomi ja L Arkkitehdit ovat paikkatiedossa edelläkävijöitä. Suomessa paikkatieto-osaaminen nojaa pitkään maankäytön tutkimusperinteeseen – L Arkkitehdeillä pitkään asiantuntijakokemukseen. Julkiset tahot tuottavat laajaa avointa paikkatietodataa maankäytön selvityksiin ja suunnitteluun. Lisäksi keräämme ja yhdistelemme aineistoja sekä jalostamme niistä analyysejä kaupunkikehityksen ja suunnittelun tueksi.
Paikkatietoanalyysit tarjoavat tehokkaan tavan saada suunnittelua ohjaavaa ennakkotietoa. Niissä tarkastellaan kohteen soveltuvuutta, houkuttelevuutta ja kehityskelpoisuutta esimerkiksi kaavatietojen, rakennus- ja asuntokannan, sosioekonomian, saavutettavuuden, palveluverkon ja ympäristöarvojen kautta. Tuloksista kootaan selkeä yhteenveto asiakkaalle ja suunnittelutyöhön hyödynnettäväksi.
Koska jokainen hanke on uniikki, räätälöimme analyysikokonaisuudet kohteen tarpeisiin. Näin tarjoamme tietopohjaisia ja näkemyksiä laajentavia perusteluita hankkeen eri vaiheisiin.


2. Tonttipotentiaali-indeksi
Tonttipotentiaali-indeksi yhdistää paikkatiedon, laskennan ja asiantuntija-arvioinnin kaupunkikehityksen mahdollisuuksien tunnistamiseen.
Analyysi alkaa kaavavarannon kartoituksella, jossa selvitetään voimassa olevien kaavojen tarjoamat mahdollisuudet eri käyttötarkoituksille. Tämän jälkeen analyysi etenee soveltuvien kaavojen ja sijaintien arviointiin esimerkiksi palveluiden ja saavutettavuuden perusteella. Lopuksi yksittäisiä sijainteja tarkastellaan mikrotasolla asiantuntijoiden tuella.
Tuloksena syntyy selkeä, visuaalinen kokonaiskuva alueiden kehityspotentiaalista, jota voidaan hyödyntää strategisessa suunnittelussa, resurssien kohdentamisessa ja investointipäätöksissä. Dataa ja asiantuntijaosaamista yhdistävä analyysi tekee kaupunkikehittämisestä tavoitteellisempaa ja vaikuttavampaa.


”Hyvä arkkitehtuuri perustuu analyysiin, ei trendeihin.”
Case Junatie
Kaupungissa olennaista on saavutettavuus sekä kytkeytyminen. Junatiellä alueanalyyseissä tutkittiin kaupunkirakenteen saavutettavuutta ja tunnistettiin kipupisteet mitkä estävät kaupunkirakenteen kytkeytyneisyyttä. Analysoimalla samanaikaisesti olemassa olevan katutilan aktiivisuutta sekä mm. katutilojen jaottelua materiaalien suhteen, saavutettiin vähitellen viitekehys mitä kaikkien suunnitteluratkaisuiden tuli seurata.
Junatien projekti on kutsukilpailuvoitto, jonka pohjalta laadimme kaupunkisuunnitelman Junatien sekä Teollisuuskadun alueelle osana alueen kaavarunkoa. Tuloksena oli suunnitelma, missä kapunkirakenteen kytkeytyneisyys paranee huomattavasti, vaikeat liikenneratkaisut ovat muuttuneet kaupunkitilaksi ja laskennallinen kaupunkivihreän määrä on lisääntynyt. Lisäksi kaupunkikulttuurin edellytykset paranevat selkeytyneiden julkisten tilojen myötä, jotka mahdollistavat Suvilahden sekä Teurastamon alueen aktiivisen yhteisen toiminnan. Suunnitelmien arvopohja tulee meillä tarkasta analysoinnista sekä kattavasta asiantuntija-arviosta.



Case Herttoniemi
Väestö ikääntyy ja palvelurakentaminen muodostaa merkittävän typologian tulevaisuuden rakennuskannasta. Mutta minne rakentaa? Asiakkaan kanssa laadittiin alueanalyysi missä vertailtiin päällekkäin olemassa olevaa palveluverkkoa ja löydettiin uutta elämää olemassa olevalle toimistokiinteistölle uudella käyttötarkoituksella.
Herttoniemen tapauksessa analysoitiin saavutettavuutta (työntekijät) sekä mm. alueen ikäjakaumaa, tulotasoa ja väestön ikääntymisennustetta.
Olemassa oleva toimistorakennus Suolakivenkadun sekä Hitsaajankadun risteyksessä osui sijaintina täydelliseen paikkaan tulevaisuuden investoinnille. Data-analyysit olivat avainasemassa osana poikkeamispäätöstä, missä nykyinen kiinteistö muutettiin palvelurakennukseksi ilman kaavamuutosta.




