Voitto Junatien kaupunkitilan ja liikenteen ratkaisujen ideakilpailussa

L Arkkitehtien ehdotus Crossroads on voittanut Junatien alueen ideakilpailun. Kilpailussa haettiin innovatiivisia, ennakkoluulottomia ja toteutuskelpoisia ratkaisuja kaupunkitilan ja liikenteen kehittämiseksi.

Kilpailuehdotus antaa suunnan kohti parempaa kaupunkia aivan itäisen kantakaupungin sydämessä. Ehdotuksemme parantaa lähialueiden kytkeytyneisyyttä ja siten edellytyksiä kukoistavalle kaupunkielämälle. Liikennealueiden hukkatilaa hyödynnetään sekä uudisrakentamiselle että oleskelu- ja vihertiloiksi kaupunkilaisten käyttöön.

Kilpailuehdotuksemme taustaksi toteutetun toiminnallisen ja verkostollisen kaupunkianalyysin avulla asetimme työllemme neljä keskeistä tavoitetta:

  1. Kaikkien kulkumuotojen liikenneyhteydet selkeytyvät välityskyvystä tinkimättä
  2. Junatien alueesta tulee urbaania kantakaupunkia omaleimaisella identiteetillä
  3. Läheiset kaupunginosat kytkeytyvät paremmin toisiinsa mahdollistaen synergiaetuja
  4. Kaupunkilaisille saadaan enemmän käytettäviä viher- ja oleskelualueita

Johdonmukainen keskeisten tavoitteiden saavuttaminen kantoi ehdotuksen voittoon. Arvioinnin pohjalta ehdotuksen vahvuudeksi nostettiin innovatiivinen ja kokonaisvaltainen mutta samalla realistinen, perusteltu ja analyysiin tukeutuva kokonaisuus.

L Arkkitehtien työryhmään kuuluivat WSP Finland Oy ja Nomaji maisema-arkkitehdit Oy. Kutsukilpailuun valittiin L Arkkitehtien työryhmän lisäksi neljä muuta monialaista työryhmää.

Helsingin kaupunki järjesti Junatie – väyläympäristöstä kaupunkitilaksi ilmoittautumiskutsukilpailun 21.5.–17.9.2019 yhteistyössä Suomen Rakennusinsinöörien Liiton (RIL), Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) ja Suomen maisema-arkkitehtuuriliiton (MARK) kanssa.

Kilpailuehdotukset olivat kommentoitavissa 24.9.–15.10.2019. Voit selata kaikkia kilpailuehdotuksia Helsingin kaupungin Kerrokantasi‑palvelussa.

Tutustu tarkemmin ehdotukseemme projektisivullamme.

Junatie

1. sija Sörnäinen, Helsinki / 2019